Täytät tänään yhden vuoden, tarkkaan ottaen klo 18.18. Olen ajatellut viime päivinä todella paljon vuoden takaisia tapahtumia, jotka muistan aika tarkkaan. Ehkä sekin laukaisi muistelut kun tajusin viime viikonloppuna serkkutyttösi synttärijuhlissa, että juhlimme hänen synttäreitään viime vuonna ihan samaan aikaan, muutama päivä ennen syntymääsi.
Muistelen tosi mielelläni koko odotusaikaa. Voin varmaan parhaiten kuin koskaan. Iskäkin muistelee sitä aikaa hymyssä suin sen takia, että minä olin silloin niin leppoisa ja lauhkea. Sinun syntymäsi jälkeen minä palasin taas vaativaksi itsekseni. :)
Varhaisultrakuvan pökäle, josta sait kutsumanimen Pöksy.
Tässä ensimmäinen "virallinen" ultrakuvasi, jossa näytät jo ihan oikealta ihmisen taimelta.
Otin tämän kuvan työpaikan vessassa raskausviikolla 26: mummi halusi nähdä miten paljon mahani oli kasvanut.
Kun aloit antaa sytymisen merkkejä, katselin tapani mukaan illalla Matkaoppaat -sarjaa ja sen jälkeen yritin saada ajatuksia pois kivusta katsomalla kevyttä King Pin -komediaa. Aina kun näen elokuvan kotelon DVD-kaapissa (jonka laitat nyt uuteen uskoon kerran päivässä), minulle tulee pieni haikeus. Vaikka minuun sattui välillä aivan älyttömästi, tajusin siltikin viihtyväni siinä tilanteessa. Kyllä minua tietenkin myös jännitti ja iskää varmaan vielä enemmän.
Sinun syntymäsi tuntui mahtavalta. Kun pulahdit ulos, aloit huutaa ihan heti. Minä nauroin ja taisin vähän itkeäkin siinä samaan aikaan. Tuntui uskomattomalta, että sinä olet nyt siinä ja odotus on ohi. Kun sain sinut syliini ja näin kasvosi, muistan ensimmäisen ajatukseni olleen että "sinähän olet kaunis!" Se oli minusta jotenkin yllättävää. Kun itkit siinä rinnallani, yritin tyynnytellä sinua. Kun sitten vaikenit, kätilö alkoi kutitella sinua jalkapohjista, jotta huutaisit taas. Hän teki niin, jotta saisit kaiken liman pois kurkusta. Mieheni hattuili kätilölle, että "kiusaatko sä mun lasta!" , mihin hän vastasi reippaasti että "kyllä mä kiusaan!" Meillä oli tosi hauska nainen auttamassa sinua maailmaan.
Sattuu.
Sinä muutaman minuutin ikäisenä ja minä väsyneenä, mutta onnellisena.
Sinä olet tässä vuorokauden ikäinen, etkä halua tulla kuvatuksi. Olemme osaston oleskeluhuoneessa yhdessä isin, mummin, ukin ja sylikummin kanssa.
Minä annoin sinut osastolla ensimmäiseksi yöksi kätilöiden hoitoon, jotta saan nukuttua univelkoja pois ja kerättyä voimia. Sain nukuttua yllättävän sikeästi, vaikka viimeinen vuorokausi oli täynnä elämän mullistusta. Sinut tuotiin minulle takaisin aikaisin aamulla. Tunnistin heti äänesi ja kun sain sinut taas syliini, sinä näytit ihan minun omalta. Et viihtynyt juuri ollenkaan omassa kärrättävässä sairaalasängyssäsi, joka oli parkissa minun vuoteeni vieressä. Pidin sinua sitten suurimmaksi osaksi vieressäni peitoista tekemässäni pesässä. Katselin ja haistelin sinua ihan koko ajan. Minun olisi tehnyt mieli ottaa myssysi pois ja katsoa tummaa tukkaasi, mutta en vielä uskaltanut. Toisena yönä en nukkunut juuri ollenkaan, makasin vain vasemmalla kyljelläni ja seurasin nukkumistasi.
Iskä oli syntymääsi seuranneena päivänä (perjantaina) vielä vähän aikaa töissä, jonka jälkeen hän suorastaan hyökkäsi takaisin meidän luokse. Siitä alkoi hänen kolmen viikon isyysloma. Olisin ollut valmis lähtemään sinun kanssa kotiin jo ensimmäisen yön jälkeen. Kätilöt ja hoitajat olivat kaikki (yhtä lukuunottamatta) aivan ihanaa porukkaa. He ottivat sinut aina syliin niin tottuneesti ja kodikkaasti. Sinä olit heidän käsittelyssään kuin sulaa vahaa ja katselit ihmeissäsi, mitä vuorokauden ikäisillä silmilläsi pystyit näkemään. Kätilöt jutustelivam mielellään ja moni kertoi omiakin kokemuksiaan. Eräs kertoi saaneensa lapset parikymmentä vuotta sitten samaisessa sairaalassa ja hän oli jopa ollut samalla osastolla kuin missä nyt työskenteli. Kuuntelin heidän juttujaan tosi mielelläni. Sinua ihasteltiin paljon ja sait kehuja etenkin tumman tukkasi, silmiesi ja kulmakarvojesi ansiosta.
Sinulta mitattiin lämpöä ja verensokeria säännöllisesti. Niin tehdään kuulemma kaikille alle kolme kiloisille vauvoille. Kaikki oli onneksi hyvin. Huonetovereidemme lapsilla oli molemmilla verensokerit matalalla, jonka vuoksi heidän kotiinlähtönsä viivästyi. Toinen heistä oli ollut osastolla jo viikon. Kotiinlähtöpäivänä oli vielä lääkärintarkastus. Meidät otti vastaan nuorehko mukava mieslääkäri ja seurassa oli myös meitä eniten "hoitanut" kätilö. Sait lääkäriltäkin paljon kehuja, mutta sinä et niistä piitannut, vaan pissasit tutkimusalustalle kävelyrefleksin testaamisen aikana. Saman tempun sinä teit sitten monelle muullekin, joista yleisimmät kohteet taisivat olla iskä ja neuvolan täti. Saimme kuulla lääkäriltä, ettet vaikuta tarkkaavaisen katseesi ansiosta ennen laskettua aikaa syntyneeltä vauvalta. Mutta pieni sinä olit, oikea rimpulajalka.
Sitten saimme pukea sinut omiin vaatteisiisi ja lähteä kotiin. Olin ottanut pienimmät mahdolliset vaatteet mukaan, mutta silti sinä hukuit niihin. Tuntui hassulta laittaa sinulle nyt päälle niitä vaatteita, joita olin vasta hetki sitten valinnut ja viikkaillut sinulle valmiiksi. Silloin muistan ajatelleeni, että mitä joudunkaan kokemaan ennen kuin saan niihin täytettä. Nyt se tilanne oli tässä ja se oli maailman paras tunne.
Sairaalaan mennessämme oli parikymmentä astetta pakkasta, mutta kotiutumispäivänämme oli lauha suojakeli. Ikään kuin muutos olisi tapahtunut sinua varten. Iskä viiletti edellä sinua turvakaukalossa kantaen niin ylpeänä, että hyvä jos eteensä näki. Huusin että "enkö minä enää saakaan talutusta liukkaalla tiellä". Sain riemukkaan vastauksen parinkymmenen metrin päästä leuka pystyssä kulkevalta isältä: "Et! Täällä on tärkeämpiäkin juttuja!" Aijaa. Heti se äiti sitten unohdetaan!
Istuin autossa takapenkillä sinun kanssasi. Sinä nukuit sikeästi koko matkan. Kotona veimme sinut meidän sängylle, jossa katselimme ja haistelimme sinua koko ajan.
Isin rinnan päällä on hyvä nukkua päikkäreitä.
Seuraavat viikot tutustuimme sinuun, muukalaiseen, joka pöllähti meille asumaan. Pikkuhiljaa aloit havaita ympäristöäsi ja näyttää uusia luonteenpiirteitä. Olet alusta asti ollut tyytyväinen, mutta tempperamenttinen tyttö. Sinulla on aika pitkä pinna, mutta kun hermot menevät, ilmaiset sen kyllä kuuluvasti. Sinusta kuoriutui kuukausin kuluessa aikamoinen humoristi ja maailman ehkä yksi hymyilevimmistä lapsista.
Touhutäti.
Minusta on mukava muistella ensimmäistä vuottasi ja kertoa siitä sinulle. Olet ollut todella kiltti ja helppo lapsi, toivottavasti jatkat valitsemallasi tiellä. Olemme liikkuneet ja reissanneet sinun kanssa vaikka missä ja olet tosi mukavaa seuraa. Olet aika puhelias tyttö ja huutelet kovalla äänellä "vieraisiin pöytiin". Joudumme välillä aika huvittaviin tilanteisiin kun otat jonkun silmätikuksesi, alat osoitella ja huudella asioita omalla kielelläsi. Nyt olet alkanut toistella sanoja, tai osia niistä. Osaat sanoa "ssa" (kissa), "vauvau" tai "hauvau" (hauva), "hei", "ei" ja "nammm". Tuntuu aika jännältä nähdä mitä sinä opit koko ajan lisää. Meistä on vieläkin ihan uskomatonta, että olet meidän oma.
Nyt toivotan sinulle hyvää ja onnellista yksivuotis synttäripäivää, meidän rakas Manna Marianne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti