lauantai 8. tammikuuta 2011

Unikki

Äitini ystävä on tehnyt siskoni tytöille hauskat uninunnut ja kun Manna syntyi, hän sai sellaisen myös. Ristimme sen aika pian Unikiksi. Unikki on yksinkertaisesti tehty pehmeä, hiippalakkinen ukkeli, mitä on kiva pitää kainalossa. Kun Manna alkoi havaita ympärillään olevia esineitä, Unikki tuli hänelle tärkeäksi. Tänä päivänä se on niin tärkeä, että hän alkaa hapuilla sitä kädellään heti sänkyyn mennessään ja unissaankin. Usein leikkiensäkin lomassa tyttö menee sänkynsä luokse ja vetää Unikin pinnojen välistä syliinsä. Kun Manna näkee Unikin, alkaa välitön hihkuminen ja ilon hytkyminen. Jos unikaveri on lattialla, tyttö kirjaimellisesti syöksyy sen päälle. Parhaat hypeltämiskohdat Unikissa ovat ehdottomasti kädet ja hiippalakin kärki. Ne ovatkin kaikkein likaisimmat ja kosteimmat, koska niitä täytyy tietenkin myös lutsuttaa.

Eräänä päivänä minun oli pakko pestä Unikki ja ajattelin, että kyllä Manna sen ajan kestää. Laitoin lelun aamulla pesukoneeseen, pesin sen vielä tuoksuttomalla aineella, sillä vaikka tytön omat tuoksut siitä tietenkin lähti, halusin saada sen Mannalle takaisin mahdollisimman neutraalina. Päikkärit onnistuivat ihan hyvin korvikenallella, mutta iltaunille mentäessä uni ei meinannut millään tulla. Sängyssä möyrittiin ja pyörittiin vaikka kuinka kauan. Sitten huomasin, että Unikki olikin jo kuiva, ainoastaan kaulan kohdalta pikkuisen kostea ja sehän ei eroa normaalitilanteesta mitenkään. Kun Manna näki minun tuovan Unikin hänelle, hän alkoi nauraa ääneen ja nukahti melkein sillä sekunnilla kun sai sen käteensä.


Mannan ja Unikin ensimmäinen yhteispotretti Mannan ollessa noin kahden kuukauden ikäinen. Unikki ja tyttö ovat melkein saman kokoiset.


Manna ja Unikki menossa päikkäreille lämpimänä kesäpäivänä. Manna on vajaan neljän kuukauden ikäinen.


Pieni flunssapotilas päiväunilla Unikin kanssa. Manna on reilun 9 kuukauden ikäinen.


Manna ja Unikki jälleen päikkäreille ryhtymässä. Huomaa Unikin tosi puhdas lakin pää. Tämä on varmaan pesua edeltävä päivä.

3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Ylisöpöt kuvat ♥

Pitäisi ommella Ellallekin joku unityyppi, tuollaiset on tärkeitä ja rauhoittavia.

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän ne ovat. Ompele ihmeessä! :)

t

Tiia kirjoitti...

Niin ja kiitos kuvakehuista! Onneksi muistin alkaa ottaa noita kuvia ihan alusta asti. Hauska nähdä tuostakin, miten tyttö kasvaa (ja Unikki muuttuu räjähtäneemmäksi. :)

t